Hyvää joulua, kohta on juhannus

Toivotamme jälleen teille kaikille asiakkaillemme koko henkilökuntamme puolesta hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Valkeaa joulua tuskin saamme täällä Helsingissä. Monet meistä koettaa löytää vesisateessa ja ruuhkissa joulumieltä. Joulu on hiljentymisen juhla. Hiljentyminen korostuu, kun äkkiä kaikki kiire ainakin useimmilta lakkaa, ainakin hetkeksi. Jää hetki aikaa funtsia. Vuoden päättyminen ja uuden alku voidaan kokea eri tavoin. Länsimainen kalenterivuosi onkin meidän ihmisten piirtämä sopimus. Itselleni vuosi on noin puolivälissä. Omat lapsuus- ja nuoruusvuoteni päättyivät, ja päättyvät kai edelleen henkisesti sinne koulujen suvivirteen. Uusi vuosi alkoi aina elokuussa. Väliin jäi vuoden aika joka, määritellään kesäksi, mutta se oli paljon enemmän. Kesä oli elämäntarkoitus. Muut vuodenajat olivat enemmän tai vähemmän ponnistelua räntäsateessa kesää odottaen. Onneksi ihminen kasvaa tästä ulos ja pyrkii oppimaan elämään 365 päivää joka vuosi. Toki päivät menevät vähän liian vinhaan nykyisin. Kuitenkin noista nuoruuden superkesistä on jäänyt tavaksi todeta melankolisesti yötöntä yötä valvoessaan: ”nyt päivä alkaa taas lyhenemään, kohta on joulu”. Meillä on nyt jälleen se hetki käsillä, kun päivä alkaa pitenemään. Voidaankin todeta ilon pirskahdellessa: ”nyt päivä alkaa taas pitenemään, kohta on juhannus”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *