Suvivirsi nousee aina mieleen kun koivu tuoksuu ja alkaa vihertää. Nämä asiat liittyivät kouluaikoina aina siihen suureen vapauden tunteeseen, kun koulut päättyivät ja alkoi kesäloma. Kun yrityksen tilikausi päättyy toukokuun lopussa, ja kun koko vuoden suurin työmäärä tehdään pitkän kevään aikana, voisi ajatella että nyt alkaa kirjanpitäjän kesä. Mikään ei voisi olla paremmin.
Ainoan varjon elämään kykenee luomaan tilanne Ukrainassa ja lisääntynyt vaikeus ennakoida suuren naapurimme toimintaa suhteessa länsimaihin. Kestämätön on sikäli armollinen tila että se ei kestä. Joku asia vääjäämättä muuttuu. Muutos on mahdollisuus myös yritystoiminnassa, tai paremminkin jatkuvuuden edellytys. Meillä ei kesinäkään olla jouten, vaan teemme asiakastöiden lisäksi jatkuvuutta turvaavia toimia ja niihin liittyvät vuoden tärkeimmät päätökset. Toimintamme on jatkuvasti kasvussa.
Nyt on tapetilla erityisesti osaamisen kehittäminen. Pohdimme kuumeisesti, kuinka saisimme tietokirjailija Juha Koskisen mallintaman oppimisen talon peruselementit; oppimisen taidot, työelämätaidot, ammattitaidot ja systeeminen ajattelu, entistä tehokkaammin tunnistettua ja saatettua osaksi perehdytysprosessia.